Historiallinen kristinusko ja baptistien juuret
Me pitäydymme siihen kristilliseen uskoon, jonka Jumala on Raamatussa ilmoittanut, ja joka on myöhemmin ilmaistu sellaisissa varhaisissa kristillisissä uskontunnustuksissa kuten Apostolinen uskontunnustus, Nikean uskontunnustus ja Athanasioksen uskontunnustus.
Baptisteina teologinen perintömme tulee 1600-luvun Englannin ja Walesin partikulaaribaptisteilta, jotka puolestaan ovat lähtöisin protestanttisen kristinuskon puritaanisesta ja reformoidusta suuntauksesta. Suurimmilta osin olemme täysin yhtä mieltä kaikesta, mitä uskosta on lausuttu julki Lontoon baptistien ensimmäisessä tunnustuksessa (kirjoitettu 1644 ja päivitetty 1646) ja Lontoon baptistien toisessa tunnustuksessa (kirjoitettu 1677 ja julkaistu laajemmin 1689), ja pidämme niitä erinomaisina (joskaan emme täydellisinä tai tyhjentävinä) yhteenvetoina siitä, mitä me baptistiseurakuntana uskomme Raamatun opettavan teologian, elämän ja käytännön tärkeistä asioista.
Uskontunnustuksemme
Nykyaikainen uskontunnustus, joka perusteellisesti ja selkeästi kokoaa yhteen raamatullisen opin, on tiivistelmä ”Mitä me opetamme” (’What We Teach’), jonka Grace Community Church ja The Master’s Seminary ovat julkaisseet pastori John MacArthurin johdolla. Koska tämä tiivistelmä tarkkaan ja kokonaisvaltaisesti ilmaisee sen, mitä myös me Tampereen Armon Baptistiseurakunnassa opetamme ja uskomme, olemme valinneet sen seurakuntamme viralliseksi uskontunnustukseksi. Vanhemmat baptistitunnustukset (1646 ja 1689) toimivat silti hyödyllisinä ja täydentävinä lähteinä oppia selittäessä, ja muistuttavat myös meitä siitä rikkaasta teologisesta perinnöstä, jonka me baptisteina omistamme.
Jos haluat tietää, mitä uskomme ja opetamme Armon Baptistiseurakunnassa, lue “Mitä opetamme” alla, niin saat tietää uskonkäsityksistämme:
PYHÄT KIRJOITUKSET
Opetamme, että Raamattu on Jumalan kirjoitettu ilmoitus ihmiselle ja täten Raamatun 66 kirjaa, jotka Pyhä Henki on meille antanut, muodostavat täydellisesti (kaikilta osin yhtäläisesti inspiroidun) Jumalan Sanan (1 Kor. 2:7-14; 2. Piet. 1:20-21). Opetamme, että Jumalan Sana on objektiivinen, esitysluontoinen ilmoitus (1. Tes.. 2:13; 1. Kor. 2:13), jossa joka sana on sanallisesti inspiroitu (2. Tim. 3:16), täysin virheetön alkuperäisissä dokumenteissa, erehtymätön ja Jumalan henkäyttämä. Opetamme Kirjoitusten kirjaimellista, kieliopillishistoriallista tulkintaa, joka vahvistaa uskon siihen, että ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäiset luvut esittävät luomisen kuudessa kirjaimellisessa päivässä (1. Moos. 1:31; 2. Moos. 31:17). Opetamme, että Raamattu muodostaa ainoan erehtymättömän uskon ja käytännön säännöstön (Matt. 5:18; 24:35; Joh. 10:35; 16:12-13; 17:17; 1. Kor. 2:13; 2. Tim. 3:15-17; Hepr. 4:12; 2. Piet. 1:20-21).
Opetamme, että Jumala puhui kirjoitetussa Sanassaan kahden tekijän prosessilla.
Pyhä Henki valvoi ihmiskirjoittajia niin, että heidän omien persoonallisuuksiensa ja erilaisten kirjoitustyyliensä kautta he laativat ja kirjasivat Jumalan sanan ihmiselle (2. Piet. 1:20-21) ilman virhettä kokonaisuudessaan, mutta myös ilman virhettä yksittäisissä osissa (Matt. 5:18; 2. Tim. 3:16).
Opetamme, että vaikka yksi Kirjoitusten jaejakso voi olla monella tavalla sovellettavissa, on siitä olemassa vain yksi oikea tulkinta. Kirjoitusten merkitys löytyy, kun ahkerasti sovelletaan kirjaimellista kieliopillishistoriallista tulkintamenetelmää Pyhän Hengen valaisemana (Joh. 7:17; 16:12-15; 1. Kor. 2:7-15; 1. Joh. 2:20). Uskovien vastuulla on määrittää tarkasti Kirjoitusten oikea tarkoitus ja merkitys ja tunnistaa, että asianmukainen soveltaminen on sitova kaikille sukupolville. Kuitenkin, Raamatun totuudella on tuomiovalta ihmisten yli; ihminen ei koskaan asetu tuomitsemaan sitä.
JUMALA
Opetamme, että on olemassa vain yksi elävä ja todellinen Jumala (5. Moos. 6:4; Jes. 45:5-7; 1. Kor. 8:4), ääretön, kaikkitietävä Henki (Joh. 4:24), täydellinen kaikissa ominaisuuksissaan, yksi olemuksessaan, ollen ikuisesti olemassa kolmessa persoonassa — Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä (Matt. 28:19; 2. Kor. 13:14) — joista jokainen ansaitsee samanarvoisesti ylistyksen ja kuuliaisuuden.
Isä Jumala. Opetamme, että Isä Jumala, kolminaisuuden ensimmäinen persoona, määrää ja järjestää kaiken hänen tarkoituksensa ja armonsa mukaan (Psalm. 145:8-9; 1. Kor. 8:6). Hän on kaiken Luoja (1. Moos 1:1-31; Ef. 3:9). Ainoana kiistattomana ja kaikkivaltiaana universumin Hallitsijana hän on suvereeni luomisessa, kaitselmuksessa ja lunastuksessa (Psalm. 103:19; Room. 11:36). Hänen isyytensä kattaa sekä hänen nimityksensä kolminaisuudessa että hänen suhteensa ihmiskunnassa. Luojana hän on Isä kaikille ihmisille (Ef. 4:6), mutta hengellinen Isä ainoastaan uskoville (Room. 8:14; 2. Kor. 6:18). Hän on säätänyt omaksi kunniakseen kaiken sen, mitä tulee tapahtumaan (Ef. 1:11). Hän jatkuvasti ylläpitää, ohjaa ja hallitsee kaikkia luotuja ja tapahtumia (1. Aik. 29:11). Suvereenisuudessaan hän ei ole synnin tekijä eikä sen hyväksyjä (Hab. 1:13; Joh. 8:38-47), eikä hän kumoa moraalisten ja älykkäiden luotujen tilivelvollisuutta (1. Piet. 1:17). Hän on armollisesti valinnut ikuisuudessa ne, jotka hän tahtoo omakseen (Ef. 1:4-6). Hän pelastaa synnistä kaikki, jotka tulevat hänen luokseen Jeesuksen Kristuksen kautta. Hän adoptoi (käännetty usein suomenkielisissä Raamatuissa verbillä ”ottaa”, suom. huomio) kaikki ne, jotka tulevat hänen luokseen, ja hänestä tulee adoption kautta Isä Hänen omilleen (Joh. 1:12; Room 8:15; Gal 4:5; Hepr. 12:5-9).
Poika Jumala. Opetamme, että Jeesus Kristus, kolminaisuuden toinen persoona, omistaa kaikki jumalalliset erinomaisuudet ja näissä hän on samanarvoinen, samaa olemusta, yhtäläisesti ikuinen isän kanssa (Joh. 10:30; 14:9).
Opetamme, että Isä Jumala loi, oman tahtonsa mukaan, Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen, jonka kautta kaikki jatkaa olemassaoloansa ja toimintaansa (Joh 1:13; Kol 1:15-17; Hepr. 1:2).
Opetamme, että inkarnaatiossa (Jumalan ihmiseksi tulemisessa) Kristus luovutti ainoastaan jumaluuden etuoikeudet eikä mitään muuta jumalallisesta olemuksestaan, ei laadussa eikä määrässä.
Inkarnaatiossaan ikuisesti olemassa ollut kolminaisuuden toinen persoona vastaanotti kaikki oleelliset ihmisyyden piirteet ja niin hänestä tuli Jumala-ihminen (Fil. 2:5-8; Kol. 2:9).
Opetamme, että Jeesus Kristus edustaa ihmisyyttä ja jumalallisuutta jakamattomassa ykseydessä (Miik. 5:2; Joh. 5:23; 14:9-10; Kol. 2:9).
Opetamme, että Herramme Jeesus Kristus syntyi neitsyestä (Jes. 7:14; Matt 1:12, 25; Luuk. 1:26-36), että hän oli inkarnoitunut Jumala (Joh. 1:1, 14) ja että inkarnaation tarkoituksena oli ilmoittaa Jumala, lunastaa ihmiset ja hallita Jumalan kuningaskuntaa (Psalm. 2:7-9; Jes. 9:6; Joh 1:29; Fil. 2:9-11; Hepr. 7:25-26; 1. Piet. 1:18-19).
Opetamme, että inkarnaatiossa kolminaisuuden toinen persoona laittoi sivuun oikeutensa täysiin valtaoikeuksiin elää rinnakkain Jumalan kanssa. Hän otti itselleen palvelijalle soveltuvan olemassaolon, mutta ei samalla riisunut itseltään jumalallisia attribuuttejaan (Fil. 2:5-8).
Opetamme, että Herramme Jeesus Kristus suoritti lunastuksemme hänen verensä vuodattamisen kautta ja uhrikuolemalla ristillä. Hänen kuolemansa oli vapaaehtoinen, sijaisuuteen perustuva, luonteeltaan korvaava, lepyttävä ja lunastava (Joh. 10:15; Room. 3:24-25; 5:8; 1. Piet. 2:24).
Opetamme, että Herramme Jeesuksen Kristuksen kuoleman voimavaikutuksen perusteella uskova syntinen on vapautettu rangaistuksesta, synnin rangaistuksesta, voimasta ja jonakin päivänä synnistä itsestään. Hänet julistetaan vanhurskaaksi, hänelle annetaan iankaikkinen elämä ja hänet adoptoidaan Jumalan perheeseen (Room. 3:25; 5:8-9; 2. Kor. 5:14-15; 1. Piet. 2:24; 3:18).
Opetamme, että vanhurskauttamisemme on varmistettu Herramme Jeesuksen kirjaimellisella, fyysisellä ylösnousemuksella kuolleista, ja että nyt hän on noussut ylös Isän oikealle puolelle, jossa hän toimii Välimiehenämme ja Ylipappinamme (Matt. 28:6; Luuk. 24:38-39; Ap. t. 2:30-31; Room. 4:25; 8:34; Hepr. 7:25; 9:24; 1. Joh. 2:1).
Opetamme, että Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksessa haudasta Jumala vahvisti Poikansa jumalallisuuden ja antoi todistuksen siitä, että Jumala on hyväksynyt Kristuksen sovitustyön ristillä. Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus on myös takuu tulevasta ylösnousemuksesta kaikille uskoville (Joh. 5:26-29; 14:19; Room. 1:4; 4:25; 6:5-10; 1. Kor. 15-20, 23).
Opetamme, että Jeesus Kristus palaa ottamaan vastaan itselleen seurakunnan, joka on hänen ruumiinsa, ylöstempauksessa. Hän palaa seurakunnan kanssa kirkkaudessa, perustaen hänen tuhatvuotisen valtakuntansa maan päälle (Ap. t. 1:9-11; 1. Tess. 4:13-18; Ilm. 20).
Opetamme, että Herra Jeesus Kristus on se, jonka kautta Jumala tuomitsee koko ihmiskunnan (Joh. 5:22-23):
- Uskovat (1. Kor. 3:10-15; 2. Kor. 5:10)
- Elävät maan asukkaat hänen kunniakkaassa paluussaan (Matt. 25:31-36)
- Epäuskoiset kuolleet suuren, valkean valtaistuimen edessä (Ilm. 20:11-15)
Ollessa Välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä (1. Tim. 2:5), ruumiinsa, seurakunnan päänä (Ef. 1:22, 5:23; Kol. 1:18) ja tulevana universaalina Kuninkaana, joka hallitsee Daavidin valtaistuimella (Jes. 9:6; Luuk. 1:31-33), hän on lopullinen Tuomari kaikille, jotka eivät luota häneen Herrana ja Pelastajana (Matt. 25:14-46; Ap. t. 17:30-31).
Pyhä Henki Jumala. Opetamme, että Pyhä Henki on jumalallinen persoona, ikuinen, ilman alkua, omistaen kaikki persoonan ja jumaluuden ominaisuudet, mukaan luettuna äly (1. Kor. 2:10-13), tunteet (Ef. 4:30), tahto (1. Kor. 12:11), iankaikkisuus (Hepr. 9:14), kaikkialla läsnä oleminen (Psalm. 139:7-10), kaikkitietävyys (Jes. 40:13-14), kaikkivoipaisuus (Room. 15:13) ja totuudellisuus (Joh. 16:13). Kaikissa jumalallisissa ominaisuuksissaan hän on samanarvoinen ja samaa olemusta Isän ja Pojan kanssa (Matt. 28:19; Ap. t. 5:3-4, 28:25-26; 1. Kor. 12:4-6; 2. Kor. 13:14, Jer. 31:31-34 sekä Hepr. 10:15-17).
Opetamme, että on Pyhän Hengen työtä viedä läpi jumalallista tahtoa suhteessa koko ihmiskuntaan.
Tunnustamme hänen suvereenin toimintansa luomisessa (1. Moos. 1:2), inkarnaatiossa (Matt. 1:18), kirjoitetussa ilmoituksessa (2. Piet. 1:20-21) ja pelastuksen työssä (Joh. 3:5-7).
Opetamme, että Pyhän Hengen työ tässä ajassa alkoi helluntaina, kun hän tuli Isän luota, kuten Kristus lupasi (Joh. 14:16-17, 15:26), pannakseen alkuun ja suorittaakseen loppuun Kristuksen ruumiin, joka on hänen seurakuntansa, rakentamisen (1. Kor. 12:13). Hänen jumalallisen toimintansa laaja-alaisuus sisältää synnin, vanhurskauden ja tuomion näyttämisen todeksi maailmalle, mikä kirkastaa Herran Jeesuksen Kristuksen ja muuttaa uskovat Kristuksen kuvaksi (Joh. 16:7-9; Ap. t. 1:5; 2:4; Room. 8:29; 2. Kor. 3:18; Ef. 2:22).
Opetamme, että Pyhä Henki on yliluonnollinen ja suvereeni toimija uudestisyntymisessä. Pyhä Henki kastaa kaikki uskovat Kristuksen Ruumiiseen (1 Kor. 12:13). Pyhä Henki myös asuu uskovissa, pyhittää, ohjeistaa, voimaannuttaa heidät palvelemaan, ja sinetöi heidät lunastuksen päivään asti (Room. 8:9; 2. Kor. 3:6; Ef. 1:13).
Opetamme, että Pyhä Henki on jumalallinen opettaja, joka ohjasi apostolit ja profeetat kaikkeen totuuteen, kun he saattoivat Jumalan ilmoituksen kirjalliseen muotoon, Raamatuksi (2. Piet. 1:19-21).
Jokaisella uskova omistaa Pyhän Hengen sisäisen läsnäolon pelastuksen hetkestä lähtien, ja kaikilla Hengestä syntyneillä on velvollisuus olla Hengen täyttämänä (hallitsemana) (Joh. 16:13; Room. 8:9; Ef. 5:18; 1. Joh. 2:20, 27).
Opetamme, että Pyhä Henki hallinnoiden jakaa hengellisiä lahjoja seurakunnalle.
Pyhä Henki kirkastaa, ei itseään eikä hänen lahjojansa pröystäilevillä näytöksillä, vaan Kristusta toteuttamalla hänen työnsä kadotettujen pelastamisessa ja uskovien rakentamisessa pyhimmässä uskossa (Joh. 16:13-14; Ap. t. 1:8; 1. Kor. 12:4-11; 2. Kor. 3:18).
Opetamme tähän liittyen, että Pyhä Henki Jumala on suvereeni lahjojensa antamisessa pyhien täydelliseksi tekemiseksi tänä päivänä, ja että kielillä puhumisella ja merkki-ihmeiden tekemisellä seurakunnan alkupäivinä oli tarkoituksena osoittaa apostoleihin ja vahvistaa heidät jumalallisen totuuden ilmoittajina. Kielellä puhumisen ja merkki-ihmeiden tekemisen tarkoituksena ei koskaan ollut olla tunnusmerkillisiä uskovien elämässä (1. Kor. 12:4-11; 13:8-10; 2. Kor. 12:12; Ef. 4:7-12; Hepr. 2:1-4).
IHMINEN
Opetamme, että Jumala loi ihmisen suoraan ja ilman välikäsiä kuvakseen ja kaltaisekseen.
Ihminen luotiin synnittömäksi järjellisellä luonnolla, älykkyydellä, tahdollisuudella, kyvyllä itse tehdä päätöksiä ja moraalisella vastuulla suhteessa Jumalaan (1. Moos. 2:7, 15-25; Jaak. 3:9). Jumala loi ihmisen joko mieheksi tai naiseksi. Nämä ovat Jumalan biologisesti määrittelemiä, erillisiä sukupuolia, jotka Jumala asetti kullekin yksilölle (1. Moos. 1:27; 2:5-23; 1. Kor. 11:11-15). Sekaannus näiden kahden välillä on kauhistus hänelle (5. Moos. 22:5; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9). Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen (1. Moos. 2:21-25).
Opetamme, että Jumalan tarkoituksena ihmisen luomisessa oli se, että ihminen kirkaisi Jumalaa, nauttisi Jumalan yhteydestä, eläisi elämäänsä Jumalan tahdossa ja näin toteuttaisi Jumalan tarkoituksen ihmiselle maailmassa (Jes. 43:7; Kol. 1:16; Ilm. 4:11).
Opetamme, että Aadamin tottelemattomuuden synnissä Jumalan ilmoitettua tahtoa ja Jumalan Sanaa kohtaan ihminen menetti viattomuutensa, aiheutti hengellisen ja fyysisen kuoleman rangaistuksen, tuli Jumalan vihan kohteeksi ja tuli luonnoltaan turmeltuneeksi ja täysin kykenemättömäksi valitsemaan tai tekemään sitä, mikä on Jumalalle hyväksyttävää ilman jumalallista armoa. Ilman terveeksi tekeviä voimia parantamaan itseänsä ihminen on toivottomasti eksyksissä. Ihmisen pelastus on siten kokonaan Jumalan armosta Herramme Jeesuksen Kristuksen vapauttavan työn kautta (1. Moos. 2:16-17; 3:1-19; Joh. 3:36; Room. 3:23; 6:23; 1. Kor. 2:14; Ef. 2:1-3; 1. Tim. 2:13-14; 1. Joh. 1:8).
Opetamme, että koska kaikki ihmiset olivat Aadamissa, Aadamin synnin turmelema luonto on siirtynyt eteenpäin kaikkina aikoina kaikkiin ihmisiin; vain Jeesus Kristus on ainoa poikkeus.
Kaikki ihmiset ovat näin ollen syntisiä luonnostaan, valinnastaan ja jumalallisen ilmoituksen julkituomana (Psalm. 14:1-3; Jer. 17:9; Room. 3:9-18, 23; 5:10-12).
PELASTUS
Opetamme, että pelastus on kokonaan Jumalan armosta Jeesuksen Kristuksen vapauttamisen perusteella, hänen vuodattamansa veren ansiosta, eikä ihmisen ansion tai tekojen perusteella (Joh. 1:12; Ef. 1:7; 2:8-10; 1. Piet. 1:18-19).
Uudestisyntyminen. Opetamme, että uudestisyntyminen on yliluonnollinen Pyhän Hengen työ, jonka kautta jumalallinen luonto ja jumalallinen elämä annetaan (Joh. 3:3-7; Tit. 3:5). Se on välitön ja suoritettu yksin Pyhän Hengen voimasta, välineenä ollen Jumalan Sana (Joh. 5:24), kun katuva syntinen, Pyhän Hengen mahdollistamana, vastaa uskossa jumalalliseen pelastuksen järjestelyyn. Aito uudestisyntyminen ilmenee kääntymyksen mukaisina hedelminä, nähtävissä vanhurskaina asenteina ja elämäntapana.
Hyvät teot ovat oikeanlainen todiste ja hedelmä uudestisyntymisestä (1. Kor. 6:19-20; Ef. 2:10). Niitä koetaan siinä määrin kuin uskova alistuu Pyhän Hengen hallintaan elämässään uskollisen kuuliaisuuden kautta Jumalan Sanaa kohtaan (Ef. 5:17-21; Fil. 2:12; Kol. 3:16; 2. Piet. 1:4-10). Tämä kuuliaisuus saa aikaan sen, että uskova enenevissä määrin mukautuu Herran Jeesuksen Kristuksen kuvan kaltaisuuteen (2. Kor. 3:18).
Tällainen mukautuvuus huipentuu uskovan kirkastamisessa Kristuksen tulemuksessa (Room. 8:17; 2. Piet. 1:4; 1. Joh. 3:2-3).
Valinta. Opetamme, että valinta on Jumala teko, jonka kautta hän, ennen maailman perustamista, valitsi Kristuksessa ne, jotka hän armollisesti uudestisynnyttää, pelastaa ja pyhittää (Room. 8:28-30; Ef. 1:4-11; 2. Tess. 2:13; 2. Tim. 2:10; 1. Piet. 1:1-2).
Opetamme, että suvereeni valinta ei ole ristiriidassa tai tee tyhjäksi ihmisen vastuuta kääntyä ja luottaa Kristukseen Pelastajana ja Herrana (Hes. 18:23; 32; 33:11; Joh. 3:18-19, 36; 5:40; Room. 9:22-23; 2. Tess. 2:10-12; Ilm. 22:17). Kuitenkin, koska suvereeni armo sisältää keinot vastaanottaa pelastuksen lahjan mutta myös itse lahjan, suvereeni valinnan tuloksena on se, minkä Jumala määrittelee. Kaikki, joita Isä kutsuu luokseen, tulevat uskossa, ja kaikki, jotka tulevat uskossa, heidät Isä ottaa vastaan (Joh. 6:37-40, 44; Ap. t. 13:48; Jaak. 4:8).
Opetamme, että ansaitsematon suosiollisuus, jonka Jumalaa antaa täysin turmeltuneille syntisille, ei liity mihinkään heidän aloitteeseensa heidän omalta osaltaan tai Jumalan ennakkoaavistukseen siitä, mitä he saattaisivat omasta tahdostaan tehdä, vaan tämä ansaitsematon suosiollisuus on ainoastaan hänen suvereenista armostaan ja armollisuudestaan (Ef. 1:4-7; Tit. 3:4-7; 1. Piet. 1:2).
Opetamme, että valintaa ei tulisi katsoa perustuvan ainoastaan abstraktiin suvereenisuuteen.
Jumala on totisesti suvereeni, mutta hän harjoittaa tätä suvereenisuuttaan harmoniassa hänen muiden ominaisuuksiensa, erityisesti hänen kaikkitietäväisyytensä, oikeudenmukaisuutensa, pyhyytensä, viisautensa, armonsa ja rakkautensa kanssa (Room. 9:11-16). Tämä suvereenisuus tulee aina korottamaan Jumalan tahtoa tavalla, joka on täysin johdonmukainen hänen luonteensa kanssa, joka on ilmoitettu meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen elämässä (Matt. 11:25-28; 2. Tim. 1:9).
Vanhurskauttaminen. Opetamme, että vanhurskauttaminen Jumalan edessä on Jumalan teko (Room. 8:33), jonka kautta hän julistaa vanhurskaiksi ne, jotka uskossa Kristukseen katuvat syntejään (Luuk. 13:3; Ap. t. 2:38; 3:19; 11:18; Room. 2:4; 2. Kor. 7:10; Jes. 55:6-7) ja tunnustavat hänet suvereeniksi Herraksi (Room. 10:9-10; 1. Kor. 12:3; 2. Kor. 4:5; Fil. 2:11). Tämä vanhurskaus on ilman mitään ihmisen hyvettä tai tekoa (Room. 3:20; 4:6) ja siihen liittyy syntien asettaminen Kristuksen päälle (Kol. 2:14; 1. Piet. 2:24) ja Kristuksen vanhurskauden asettaminen meidän päällemme (1. Kor. 1:30; 2. Kor. 5:21). Tällä tavoin Jumalan on mahdollista olla hän, joka ”itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen (Room. 3:26).
Pyhitys. Opetamme, että jokainen uskova on pyhitetty (asetettu erilleen) Jumalaa varten vanhurskauttamisen kautta, ja on näin ollen julistettu pyhäksi ja identifioituu pyhäksi. Tämä pyhitys on luonteeltaan toiseen asemaan asettavaa ja välitöntä eikä sitä tulisi sekoittaa etenevään pyhitykseen. Tämä pyhitys liittyy uskovan asemaan, ei hänen nykyiseen vaellukseensa tai tilaansa (Ap. t. 20:32; 1. Kor. 1:2, 30; 6:11; 2. Tess. 2:13; Hepr. 2:11; 3:1; 10:10, 14; 13:12; 1. Piet. 1:2).
Opetamme, että on olemassa myös Pyhän Hengen työn kautta etenevä pyhitys, jonka kautta uskovan tila tuodaan lähemmäs sitä asemaa, josta uskova nauttii vanhurskauttamisen kautta. Kuuliaisuudesta Jumalan Sanaa kohtaan ja Pyhän Hengen voimaannuttamana uskova pystyy elämään elämää enenevässä pyhyydessä Jumalan tahtoon mukautuen, tullen enemmän ja enemmän Herramme Jeesuksen Kristuksen kaltaiseksi (Joh. 17:17, 19; Room. 6:1-22; 2. Kor. 3:18; 1. Tess. 4:3-4; 5:23).
Tähän liittyen opetamme, että jokainen pelastettu henkilö on päivittäisessä konfliktitilanteessa — uusi luomus Kristuksessa taistelee lihaa vastaan — mutta riittävä varustus valmistetaan voittoon uskovassa asuvan Pyhän Hengen voiman kautta. Kamppailu joka tapauksessa säilyy uskovan kanssa läpi koko tämän maanpäällisen elämän eikä se koskaan täysin lopu. Kaikki väitteet synnin hävittämisestä tässä elämässä ovat epäraamatullisia. Synnin hävittäminen ei ole mahdollista, mutta Pyhä Henki varustaa synnin voittamiseen (Gal. 5:16-25; Ef. 4:22-24; Fil. 3:12; Kol. 3:9-10; 1. Piet. 1:14-16; 1. Joh. 3:5-9).
Turvallisuus. Opetamme, että kaikki vapautetut, kerran pelastetut, ovat varjellut Jumalan voimasta ja täten turvassa Kristuksessa ikuisesti (Joh. 5:24; 6:37-40; 10:27-30; Room. 5:9-10; 8:1, 31-39; 1. Kor. 1:4-8; Ef. 4:30; Hepr. 7:25; 13:5; 1. Piet. 1:5; Juud. 24).
Opetamme, että on uskovien etuoikeus iloita pelastusvarmuudestaan Jumalan Sanan todistuksen kautta, joka kuitenkin selvästi kieltää kristityn vapauden käytön tilaisuutena syntiseen elämiseen ja lihallisuuteen (Room. 6:15-22; 13:13-14; Gal. 5:13, 25-26; Titus 2:11-14).
Erottautuminen. Opetamme, että synnistä erottautumiseen kutsutaan selkeästi läpi Uuden ja Vanhan testamentin, ja että Kirjoitukset selvästi osoittavat, että viimeisinä päivinä uskosta luopuminen ja maailmallisuus lisääntyvät (2. Kor. 6:14-7:1; 2. Tim. 3:1-5).
Opetamme, että syvästä kiitollisuudesta meille sallittua ansaitsematonta armoa kohtaan ja koska meidän kunniakas Jumalamme on niin arvollinen saamaan meidän täydellisen keskittymisen, kaikkien pelastettujen tulisi elää tavalla, joka osoittaa meidän ihailevan rakkautemme Jumalaa kohtaan eikä siten tuo paheksuntaa meidän Herraamme ja Pelastajaamme kohtaan. Opetamme myös, että erottautuminen kaikesta uskonnollisesta luopumisesta ja maailmallisista ja syntisistä käytänteistä ovat Jumalan käskemiä asioita (Room. 12:1-2, 1. Kor. 5:9-13; 2. Kor. 6:14-7:1; 1. Joh. 2:15-17; 2. Joh. 9-11).
Opetamme, että uskovien tulisi erottautua meidän Herrallemme Jeesukselle Kristukselle (2. Tess. 1:11-12; Hepr. 12:1-2) ja vahvistaa, että kristityn elämä on kuuliaista vanhurskautta, joka heijastaa opetusta autuuksien julistuksista (Matt. 5:2-12) ja on jatkuvaa pyhyyden tavoittelemista (Room. 12:1-2; 2. Kor. 7:1; Hepr. 12:14; Tit. 2:11-14; 1. Joh. 3:1-10).
SEURAKUNTA
Opetamme, että kaikki, jotka asettavat uskonsa Jeesukseen Kristukseen ovat välittömästi Pyhän Hengen asettamia yhteen yhdistyneeseen, hengelliseen ruumiiseen, seurakuntaan (1. Kor. 12:12-13), Kristuksen morsiameen (2. Kor. 11:2; Ef. 5:23-32; Ilm. 19:7-8), jonka pää on Kristus (Ef. 1:22; 4:15; Kol. 1:18).
Opetamme, että seurakunnan, Kristuksen ruumiin, muodostuminen alkoi helluntaipäivänä (Acts 2:1-21, 38-47) ja valmistuu Kristuksen tulemuksessa omiaan varten ylöstempauksessa (1 Corinthians 15:51-52; 1 Thessalonians 4:13-18).
Opetamme, että seurakunta on täten ainutlaatuinen hengellinen, Kristuksen suunnittelema organismi, koostuen kaikista uudestisyntyneistä uskovista tässä nykyisessä ajassa (Ephesians 2:11-3:6). Seurakunta on erillinen Israelista (1 Corinthians 10:32). Tämä on salaisuus, jota ei ollut ilmoitettu kuin vasta tässä ajassa (Ephesians 3:1-6; 5:32).
Opetamme, että paikallisten seurakuntien perustamista ja jatkuvuutta on selkeästi opetettu ja määritelty Uuden testamentin kirjoituksissa (Acts 14:23, 27; 20:17, 28; Galatians 1:2; Philippians 1:1; 1 Thessalonians 1:1; 2 Thessalonians 1:1) ja että tämän yhden hengellisen Ruumiin jäseniä ohjataan liittymään osaksi paikallisia seurakuntia (1 Corinthians 11:18-20; Hepr. 10:25).
Opetamme, että ainoa ylimmäinen auktoriteetti seurakunnalle on Kristus (1. Kor. 11:3; Ef. 1:22; Kol. 1:18), ja että seurakunnan johtajuus, lahjat, järjestys, kuri ja ylistys ovat kaikki Hänen kaikkivaltiutensa kautta asetettuja sen mukaan kuin miten ne Raamatusta löytyvät. Raamatullisesti osoitetut viranhaltijat, palvellessaan Kristuksen alaisuudessa ja seurakunnan johdossa (joita kutsutaan myös piispoiksi, pastoreiksi ja pastoriopettajiksi; Ap. t. 20:28; Ef. 4:11) ja diakonit, heistä molempien tulee täyttää raamatulliset vaatimukset (1. Tim. 3: 1- 13; Tit. 1: 5-9; 1. Piet. 5: 1-5).
Opetamme, että nämä johtajat johtavat tai hallitsevat Kristuksen palvelijoina (1. Tim. 5:17-22) ja heillä on hänen auktoriteettinsa seurakunnan ohjaamiseen. Seurakunnan tulee olla alamainen heidän johtajuudelleensa (Hepr. 13:7, 17).
Opetamme opetuslapseuden tärkeyttä (Matt. 28:19-20; 2. Tim. 2:2), kaikkien uskovien keskinäistä tilivelvollisuutta toisilleen (Matt. 18:5-14), myös seurakuntakurin tarvetta syntiä tekevien seurakunnan jäsenten kohdalla Raamatun asettamien standardien mukaisesti (Matt. 18:15-22; Ap. t. 5:1-11; 1. Kor. 5:1-13; 2. Tess. 3:6-15; 1. Tim. 1:19-20; Tit. 1:10-16).
Opetamme paikallisseurakunnan itsenäisyyttä, vapaana mistään ulkoisesta auktoriteetista tai hallinnasta, ja että sillä on oikeus itsehallinnointiin ja vapauteen mistään yksilöiden hierarkioiden tai organisaatioiden sekaantumisesta (Tit. 1:5). Opetamme, että on raamatullista todellisille seurakunnille tehdä yhteistyötä toinen toistensa kanssa uskon esittämiseksi ja levittämiseksi. Jokaisen paikallisseurakunnan tulisi kuitenkin, sen vanhinten ja heidän Kirjoitusten tulkinnan ja soveltamisen kautta, olla yksinomainen arvioija yhteistyönsä mitassa ja menetelmässä. Vanhinten tulisi samoin päättää kaikista muista jäsenyyteen, menettelytapoihin, kuriin, hyväntahtoisuuteen ja hallinnoimiseen liittyvistä asioista (Ap. t. 15:19-31; 20:28; 1. Kor. 5:4-7, 13; 1. Piet. 5:1-4).
Opetamme, että seurakunnan tarkoitus on kirkastaa Jumalaa (Ef. 3:21) rakentamalla itseään uskossa (Ef. 4:13-16) Sanan opetuksen (2. Tim. 2:2, 15; 3:16-17), yhteyden (Ap. t. 2:47; 1. Joh. 1:3) ja asetusten pitämisen (Luuk. 22:19; Ap. t. 2:38-42) kautta sekä edistämällä ja kommunikoimalla evankeliumia koko maailmaan (Matt. 28:19; Ap. t. 1:8, 2:42).
Opetamme kaikkien pyhien kutsumista palvelustyöhön (1 Kor. 15:58; Ef. 4:12; Ilm. 22:12).
Opetamme seurakunnan tarpeesta toimia yhteistyössä Jumalan kanssa, kun hän saa aikaan tarkoituksensa maailmassa. Tätä tarkoitusta varten hän antaa seurakunnalle hengellisiä lahjoja. Hän antaa ihmisiä, jotka ovat valittu tarkoitukseen varustaa pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön (Ef. 4:7-12). Hän myös antaa ainutlaatuisia ja erityisiä hengellisiä kykyjä jokaiselle Kristuksen Ruumiin jäsenelle (Room. 12:5-8; 1. Kor. 12:4-31; 1. Piet. 4:10-11).
Opetamme, että alkuseurakunnalle annettiin kahdenlaisia lahjoja: ihmelahjoja liittyen jumalalliseen ilmestykseen ja parantamiseen ja jotka annettiin väliaikaisesti apostolista aikaa varten, tarkoituksenaan vahvistaa apostolien sanoman autenttisuus (Hepr. 2:3-4; 2. Kor 12:12), ja palvelemisen lahjat, jotka ovat annettu varustamaan uskovia rakentamaan toisiaan. Nyt, kun Uuden testamentin ilmoitus on valmis, Raamatusta tulee ainoa mittapuu jonkun sanoman autenttisuuden tarkistamiseksi, eivätkä vahvistavat, ihmeluontoiset lahjat ole enää välttämättömiä vahvistamaan jotakuta tai hänen sanomaansa (1 Kor. 13:8-12). Saatana voi jopa väärentää ihmelahjoja eksyttääkseen jopa uskovia (1 Corinthians 13:13-14:12; Revelation 13:13-14). Ainoat lahjat, jotka toimivat tänä päivänä, ovat ilmoitusta sisältämättömiä varustamislahjoja, jotka annetaan rakentamiseksi (Room. 12:6-8).
Opetamme, ettei kenelläkään ole tänä päivänä parantamisen lahjaa, vaan että Jumala kuulee ja vastaa uskon rukoukseen, vastaten Hänen oman täydellisen tahtonsa mukaan sairaille, kärsiville ja vaivatuille (Luke 18:1-6; John 5:7-9; 2 Corinthians 12:6-10; James 5:13-16; 1 John 5:14-15).
Opetamme, että paikalliselle seurakunnalle on annettu kaksi asetusta: kaste ja Herran ehtoollinen (Acts 2:38-42). Kristillinen kaste veteen upottamalla (Acts 8:36-39) on juhlallinen ja kaunis todistus uskovasta, joka esittelee hänen uskonsa ristiinnaulittuun, haudattuun ja nousseeseen Pelastajaan ja hänen yhdistymisensä Hänen kanssaan kuolemaan synnistä ja ylösnousemukseen uuteen elämään (Romans 6:1-11). Se on myös yhteyden ja identifioitumisen merkki näkyvään Kristuksen Ruumiiseen (Acts 2:41-42).
Opetamme, että Herran ehtoollinen on muistojuhla ja Hänen kuolemansa julistus siihen asti, kun Hän tulee, ja että sitä tulisi aina edeltää vakavamielinen itsetutkiskelu (1 Corinthians 11:28-32). Opetamme myös, että siinä missä ehtoollisaineet ainoastaan edustavat Kristuksen lihaa ja verta, on ehtoolliselle osallistuminen kuitenkin todellista yhteyttä ylösnousseen Kristuksen kanssa, joka asuu jokaisessa uskovassa ja on näin läsnä, toteuttaen yhteyttä Hänen kansansa kanssa (1 Corinthians 10:16).
ENKELIT
Pyhät enkelit. Opetamme, että enkelit ovat luotuja olentoja eikä heitä sen tähden tulisi palvoa. Vaikka he ovat ihmistä korkeampia luotuja, on heidät luotu palvelemaan Jumalaa ja palvomaan Häntä (Luke 2:9-14; Hebrews 1:6-7, 14; 2:6-7; Revelation 5:11-14; 19:10; 22:9).
Langenneet enkelit. Opetamme, että Saatana on luotu enkeli ja synnin alullepanija. Hän joutui Jumalan tuomion alaiseksi kapinoimalla Luojaansa vastaan (Isaiah 14:12-17; Ezekiel 28:11-19), kun hän otti lukuisia enkeleitä mukaansa syntiinlankeemuksessaan (Matthew 25:41; Revelation 12:1-14) ja toi synnin ihmisrotuun vietellessään Eevan (1. Moos. 3:1-15).
Opetamme, että Saatana on Jumalan ja ihmisen vihollisena avoin ja julistautunut (Isaiah 14:13-14; Matthew 4:1-11; Revelation 12:9-10). Hän on tämän maailman ruhtinas, joka on päihitetty Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta (Romans 16:20), ja hän tulee olemaan iankaikkisesti rangaistavana tulisessa järvessä (Isaiah 14:12-17; Ezekiel 28:11-19; Matthew 25:41; Revelation 20:10).
LOPUN AJAT
Kuolema. Opetamme, että fyysiseen kuolemaan ei liity aineettoman tietoisuuden menettämistä (Revelation 6:9-11), että lunastettu sielu kulkeutuu välittömästi Kristuksen läsnäoloon (Luke 23:43; Philippians 1:23; 2 Corinthians 5:8), että sielun ja ruumiin välillä on ero (Philippians 1:21-24) ja että lunastetuille tällainen ero jatkuu ylöstempaukseen asti (1 Thessalonians 4:13-17), joka panee alulle ensimmäisen ylösnousemuksen (Revelation 20:4-6), kun sielumme ja ruumiimme tulevat yhdistymään uudelleen tullakseen ikuisesti kirkastetuiksi Herramme kanssa (Philippians 3:21; 1 Corinthians 15:35-44, 50-54). Siihen aikaan asti Kristuksessa lunastettujen sielut pysyvät riemullisessa yhteydessä Herramme Jeesuksen Kristuksen kanssa (2 Corinthians 5:8).
Opetamme kaikkien ihmisten ruumiillista ylösnousemusta, jossa pelastetuilla on iankaikkinen elämä (John 6:39; Romans 8:10-11, 19-23; 2 Corinthians 4:14) ja pelastumattomilla on tuomio ja iankaikkinen rangaistus (Daniel 12:2; John 5:29; Revelation 20:13-15).
Opetamme, että pelastumattomana kuolleiden sieluja pidetään rangaistuksen alaisina toiseen ylösnousemukseen asti (Luke 16:19-26; Revelation 20:13-15), kun sielu ja ylösnousemusruumis yhdistetään (John 5:28-29). He tulevat sitten ilmestymään suuren valkoisen valtaistuimen tuomiolle (Ilm. 20:11-15) ja heidät tullaan heittämään helvettiin, tuliseen järveen (Matt. 25:41-46), katkaistu pois Jumalan elämästä ikuisesti (Daniel 12:2; Matthew 25:41-46; 2 Thessalonians 1:7-9).
Seurakunnan ylöstempaus. Opetamme henkilöitynyttä, ruumiillista Herramme Jeesuksen Kristuksen paluuta ennen seitsemän vuoden vaivan aikaa (1 Thessalonians 4:16; Titus 2:13), joka siirtää Hänen seurakuntansa tästä maailmasta (John 14:1-3; 1 Corinthians 15:51-53; 1 Thessalonians 4:15-5:11) ja, tämän tapahtuman ja hänen suurenmoisen paluunsa pyhiensä kanssa välissä, palkitsee uskovat heidän tekojensa mukaan (1 Corinthians 3:11-15; 2 Corinthians 5:10).
Vaivan aika. Opetamme, että välittömästi seurakunnan pois ottamista maailmasta (John 14:1-3; 1 Thessalonians 4:13-18) seuraa vanhurskaiden Jumalan tuomioiden vuodattaminen epäuskoisen maailman päälle (Jeremiah 30:7; Daniel 9:27; 12:1; 2 Thessalonians 2:7-12; Revelation 16) ja että nämä tuomiot huipentuvat Jeesuksen paluuseen maailmaan kirkkaudessa (Matthew 24:27-31; 25:31-46; 2 Thessalonians 2:7-12). Tuona aikana Vanhan testamentin ja vaivan ajan pyhät nousevat ja elävät tuomitaan (Daniel 12:2-3; Revelation 20:4-6). Tämä aika sisältää Danielin profetian 70. viikon (Dan 9:24-27; Matt. 24:15-31; 25:31-46).
Toinen tulemus ja tuhatvuotinen hallitseminen. Opetamme, että vaivan ajan jälkeen Kristus tulee maailmaan ottaakseen haltuunsa Daavidin valtaistuimen (Matthew 25:31; Luke 1:31-33; Acts 1:10-11; 2:29-30) ja perustaa messiaanisen valtakuntansa 1000 vuodeksi maan päälle (Revelation 20:1-7). Tänä aikana ylösnousseet pyhät hallitsevat Hänen kanssaan Israelia ja kaikkia maan kansoja (Ezekiel 37:21-28; Daniel 7:17-22; Revelation 19:11-16). Tätä hallitsemista edeltää Antikristuksen ja Väärän profeetan syrjäyttäminen ja Saatanan poistaminen maailmasta (Daniel 7:17-27; Revelation 20:1-7).
Opetamme, että valtakunta itsessään on Jumalan lupauksen täyttymys Israelille (Isaiah 65:17-25; Ezekiel 37:21-28; Zechariah 8:1-17), lupaukselle palauttaa heidät maahan, jonka he menettivät tottelemattomuuden vuoksi (Deuteronomy 28:15-68). Heidän tottelemattomuutensa tulos oli se, että Israel laitettiin tilapäisesti sivuun (Matthew 21:43; Romans 11:1-26), mutta se herätetään jälleen katumuksen kautta käydäkseen sisälle siunauksen maahan (Jeremiah 31:31-34; Ezekiel 36:22-32; Romans 11:25-29).
Opetamme, että tätä Herramme hallitsemisen aika kuvastaa harmonia, oikeus, rauha, vanhurskaus, ja pitkä elämä (Isaiah 11; 65:17-25; Ezekiel 36:33-38) ja se tulee päättymään Saatanan vapauttamiseen (Ilm. 20:7).
Kadotettujen tuomio. Opetamme, että Saatanan vapauttamisen seurauksena, Kristuksen 1000-vuotisen hallitsemisen jälkeen (Ilm. 20:7), Saatana pettää maan kansat ja kokoaa heidät taistelemaan pyhiä ja rakastettua kaupunkia vastaan, jolloin Saatanan ja hänen armeijansa nielee tuli taivaasta (Ilm. 20:9). Tätä seuraa Saatanan heittäminen tuliseen ja tulikiviseen järveen (Matthew 25:41; Revelation 20:10), minkä jälkeen Kristus, joka on kaikkien ihmisten Tuomari (Joh. 5:22), herättää kuolleista ja tuomitsee suuret ja pienet Suuren valkoisen valtaistuimen edessä.
Opetamme, että tämä kuolleiden, pelastumattomien ylösnousemus tuomiolle on fyysinen ylösnousemus. Saatuaan tuomionsa (Joh. 5:28-29) heidät passitetaan ikuiseen, tietoiseen rangaistukseen tulisessa järvessä (Matthew 25:41; Revelation 20:11-15).
Iankaikkisuus. Opetamme, että vuosituhannen päättymisen, Saatanan tilapäisen vapauttamisen ja epäuskoisten tuomion jälkeen (2 Thessalonians 1:9; Revelation 20:7-15) pelastetut menevät iankaikkiseen kirkkauden tilaan Jumalan kanssa, jonka jälkeen maan alkuaineet sulatetaan (2 Piet. 3:10) ja korvataan uudella maalla, jossa pelkästään vanhurskaus asuu (Ephesians 5:5; Revelation 20:15; 21:1-27; 22:1-21). Tätä seuraa taivaallisen kaupungin laskeutuminen alas taivaasta (Ilm. 21:2). Kaupunki on pyhien asuinpaikka, jossa he nauttivat ikuisesti yhteydestä Jumalaan ja toisiinsa (John 17:3; Revelation 21-22). Herramme Jeesus Kristus, täytettyään lunastustehtävänsä, tulee luovuttamaan valtakunnan Isälle Jumalalle (1 Corinthians 15:24-28), jotta kaikissa piireissä kolmiyhteinen Jumala hallitsisi aina ja iankaikkisesti (1 Corinthians 15:28).
* On vain harvoja, vähäisiä aspekteja, joista emme ole täysin samaa mieltä näiden historiallisten baptistilausuntojen kanssa. Näihin lukeutuvat liittoteologian sanoittaminen, tarkka määritelmä sapatille ja lopullisen Antikristuksen tunnistamisen varmuus. Mitä tulee vuoden 1689 tunnustuksen eskatologiaan, olemme samaa mieltä tämän lausunnon kanssa pastori Don Greeniltä ja Truth Community Church -seurakunnalta.